17.09.2020

Syksy tuo mukanaan myös täit – Näin ehkäiset loisen leviämisen

Päätäi on erityisesti syyskaudella kouluissa ja päiväkodeissa leviävä epämiellyttävä loinen, jonka taltuttaminen vaatii huolellisuutta koko perheeltä. Kun tartunta tulee kotiin, koko perhe on hoidettava.

Lisää kommentti
16.09.2020

Koronavilkulla jo yli 2 miljoonaa latausta – Tartunnastaan on ilmoittanut 218 Koronavilkun käyttäjää

Kahden miljoonan latauksen raja meni rikki kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Koronavilkku tuli ladattavaksi sovelluskauppoihin.

14.09.2020

THL alkaa selvittää, millaisia vaikutuksia koronaepidemialla on lähisuhdeväkivaltaan – Tutkimus toteuttaa yhdessä Tampereen ja Turun yliopistojen kanssa

Tavoitteena on tutkia koronan ja siihen liittyvien rajoitustoimien vaikutuksia lähisuhdeväkivallan esiintymiseen, väkivallan eri muotoihin, turvattomuuteen tunteeseen, väkivaltapalvelujen käyttöön ja ja niihin ohjaamiseen sekä rajoituksiin palveluiden saatavuudessa.

07.09.2020

HUS vetoaa: Välttäkää joukkotapaamisia ja pysykää sairaana kotona

Koronaviruksen joukkoaltistumiset työllistävät tällä hetkellä terveydenhuoltoa laajasti. Altistumisten määrät vähenevät, jos ihmiset välttävät joukkotapaamisia. Koronavirus- ja flunssatartuntojen määrät vähenevät, kun ihmiset pysyvät pientenkin flunssaoireiden kanssa kotona.

04.09.2020

THL: Opiskelijoiden juhlissa useita koronatartuntoja

Opiskelijajuhlissa on tapahtunut useita koronatartuntoja eri puolilla Suomea. Tapahtumiin on osallistunut jopa useita satoja henkilöitä. Koronalle altistuneet asetetaan varotoimena karanteeniin.

03.09.2020

Koronavirusepidemia on pysynyt rauhallisena elokuussa –Suuri osa altistumisista tapahtuu vapaa-ajalla

Koronavirustilanne on edelleen Suomessa rauhallinen, vaikka tartuntojen määrä ja taudin ilmaantuvuus nousivat elokuun alussa kesä- ja heinäkuun alun mataliin lukemiin verrattuna. Sittemmin ne ovat tasaantuneet ja pysyneet kuukauden verran suurin piirtein samalla tasolla.

31.08.2020

THL julkaisi koronavirus-jäljityssovelluksen – Näin sovellus toimii

Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla saat tiedon, jos olet sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi. Sovelluksessa yksityisyytesi on vahvasti suojattu.

27.08.2020

Uusien koronavirustartuntojen määrä pysynyt tasaisena viimeiset kolme viikkoa – Suomessa nyt yhteensä 8002 koronavirustartuntaa

Valtakunnallisesti uusien tartuntojen määrä on edelleen kohtalaisen pieni. Uusien tapausten määrä ja ilmaantuvuus ovat nousseet heinäkuun alun mataliin lukemiin verrattuna, mutta pysyneet tasaisina viimeisen kolmen viikon aikana.

26.08.2020

Lastaan imettävien ei tarvitse pelätä – Koronavirus ei tartu äidinmaidosta

Lastaan imettävien ei tarvitse pelätä tartuttavansa vauvaansa, vaikka he saisivat itse koronavirustartunnan, tuore tutkimus osoittaa. Tulosten mukaan rintamaidon mukana lapseen ei siirry tartuntaa aiheuttavia viruksia.

Lisää kommentti