08.10.2020

THL: Koronaan liittyvän karanteenin pituus lyhenee 10 päivään 12.10. alkaen

Koronaan liittyvää karanteeni- ja eristysaikaa lyhennetään; muutokset ohjeeseen tulevat voimaan ensi maanantaina 12.10.2020. Siihen saakka noudatetaan nykyistä ohjeistusta. Muutos ei siis vaikuta sellaisen eristyksen tai karanteenin pituuteen, joka on alkanut ennen ensi maanantaita.

05.10.2020

Kameravalvonta avuksi infektioiden tunnistamiseen – Älykäs kameravalvonta voi auttaa infektioiden tunnistamisessa ja niiltä suojautumisessa

Toimitilaturvallisuus on saanut koronapandemian myötä uudenlaisen merkityksen, kun infektoituneiden tulisi eristäytyä ja tiloissa asioivien henkilöiden määrää sekä välimatkaa rajoitetaan. Turvallisuusteknologia voi auttaa tunnistamaan infektioita ja suojatumaan niiltä.

01.10.2020

Koronavirusepidemian kiihtyminen näyttää jatkuvan - Alueelliset torjuntatoimet avainasemassa tartuntojen leviämisen estämiseksi

Uusien koronavirustapausten määrä on Suomessa noussut viikoittain merkittävästi viimeisen kuukauden ajan. Mittareista sekä seitsemän että 14 vuorokauden ilmaantuvuudet sekä positiivisten näytteiden osuus testatuista näytteistä ovat huolestuttavasti kasvaneet.

29.09.2020

Koronavirus ja raskaus: Koronavirusinfektio ei välttämättä nosta kuumetta raskaana oleville

Raskaana olevat ja hiljattain synnyttäneet eivät aina saa koronavirusinfektiolle tyypillisiä kuume- ja lihassärkyoireita, tuore tutkimus osoittaa. Vakavan tautimuodon riskiä heillä kuitenkin suurentavat samat seikat kuin muillakin.

Lisää kommentti
28.09.2020

Salmonellatartunnat yleistyneet Suomessa – Jopa 10 % sairastuneista saa jälkioireena reaktiivisen niveltulehduksen

Vuosien 2019–2020 aikana suomalaisilla on todettu pikkulinnuille ominaista salmonellatyyppiä. THL:n epidemiologieläinlääkärin mukaan tartunta on tapahtunut, kun ihminen on ruokkinut pikkulintua tai ollut kosketuksissa kuolleeseen lintuun.

25.09.2020

Koronavirusepidemian kiihtymisestä nähtävissä useita merkkejä - Vastuullisuutta tarvitaan tartuntojen välttämiseksi

Uusien COVID-19-tapausten määrä on Suomessa noussut viime viikkojen aikana valtakunnallisesti ja yhä useamman sairaanhoitopiirin alueella. Ilmaantuvuuden nousu, positiivisten näytteiden kasvava osuus otetuista näytteistä, vaikeutuva tartunnanlähteiden jäljitys ja jatkotartuntojen yleistyminen...

24.09.2020

Suositus kasvomaskien käytöstä on päivitetty – Suositukseen on lisätty ohjeita tilanteeseen, jossa epidemia kiihtyy tai leviää

Suositusta kasvomaskien käytöstä kansalaisille on päivitetty. Suositusta on täydennetty koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheiden ohjeilla. Ohjeet on tarkoitettu alueellisille viranomaisille hyödynnettäväksi, kun ne arvioivat alueensa epidemiatilannetta ja antavat alueillaan suosituksia...

24.09.2020

Influenssakausi lähestyy – Turkulaisyritys kehitti yhdistelmätestin, joka tunnistaa sekä koronan että influenssan

Infektiotautien diagnostiikkaan keskittyvä turkulaisyritys Abacus Diagnostica tuo lokakuussa markkinoille hengitysinfektioita aiheuttavien virusten yhdistelmätestin, joka erottaa onko oireiden aiheuttajana influenssa, RS-virus vai covid-19.

22.09.2020

Sytomegalovirus merkittävä lasten pienipäisyyden riskitekijä – Suomalaisista noin puolet on saanut tartunnan nuoreen aikuisikään mennessä

Sytomegalovirus (CMV) on yleisin sikiöaikainen infektio, mutta sen merkitys lasten pienipäisyyden eli mikrokefalian riskitekijänä on jäänyt vähälle huomiolle. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen perusteella CMV-infektioon liittyy kuitenkin huomattava pienipäisyyden vaara

Lisää kommentti
17.09.2020

Koronavirustapaukset ovat lisääntyneet huolestuttavasti viime viikkojen aikana – Kotimaassa saadut tartunnat selvästi yleisempiä kuin ulkomailta peräisin olevat

Uudet koronavirustapaukset ovat Suomessa lisääntyneet viimeksi kuluneen viikon aikana. Monen sairaanhoitopiirin alueella on todettu useita kotoperäisiä tartuntaryppäitä ja tartuntaketjuja.