Peräpukamat ovat laajentuneita peräaukon laskimoita, joille muun muassa ummetus, pitkä istuminen, raskaus ja ylipaino altistavat. Peräpukamien aiheuttama verenvuoto on kirkasta, ja tyypillisesti selkeästi erillään ulosteesta.

Asiantuntijoiden mukaan arviolta puolella ihmisistä esiintyy jossain vaiheessa elämäänsä peräpukamia. Toisinaan peräpukamat ovat oireettomia ja paranevat itsestään, mutta lääkäriin menoa ei kannata arastella, mikäli pukamat aiheuttavat kipua tai verenvuoto on runsasta. Tällöin peräpukamat voidaan puuduttaa voiteella tai hirttää kumirenkaalla. Itsehoitona ulos työntyneitä pukamia voi työntää kevyesti takaisin sisälle. Lisäksi hygienia on tärkeä osa peräpukamien itsehoitoa: peräaukko tulisi pestä jokaisen WC-käynnin yhteydessä.

Näin ennaltaehkäiset peräpukamat:

1. Huolehdi suolen toiminnasta juomalla riittävästi vettä ja nauttimalla kuitupitoista ravintoa.

2. Liiku säännöllisesti, se auttaa ehkäisemään ummetusta.

3. Vältä liiallista ponnistelua pöntöllä, sillä se lisää pukamien muodostumisen riskiä.