Sydänliiton liikunta-asiantuntija Annukka Alapappila korostaa säännöllisyyden ja rentouden merkitystä sydänterveyttä edistävässä liikunnassa.

– Arjen pienet teot ratkaisevat. Tärkeintä olisi löytää omasta arjesta luontevia tilanteita liikunnan lisäämiseen. Yhdelle se voi olla portaiden valitseminen hissin sijaan, toiselle työmatkapyöräily tai -kävely autoilun tilalla. Sydänterveyden kannalta jokainen askel on ratkaiseva, Alapappila painottaa ja muistuttaa, että vähäinenkin liike on parempi kuin ei liikettä lainkaan.

Liian kunnianhimoisilla tavoitteilla on riski nostaa liikkumisen kynnystä liian korkealle.

– Jos liikunta ei ole kuulunut osaksi arkea, se kannattaa aloittaa kevyesti. Ihminen voi esimerkiksi päättää, että liikkuu arjessa vähän aina kun paikka on. Se voi olla kauppareissu kävellen tai viiden minuutin taukojumppaa työpaikalla. Stressiä liikunnasta ei kannata ottaa, sillä silloin sillä voi olla päinvastainen vaikutus sydämelle, Alapappila neuvoo.

Nykyisten suositusten mukaan jo puolen tunnin päivittäinen kevytkin liikkuminen edistää sydänterveyttä.

– Vähintään 2,5 tuntia liikuntaa viikossa on uusi suositus. Aikaisemmin mukaan laskettiin kaikki 10 minuuttia pidemmät liikkumisjaksot, mutta nykyisin jokainen askel merkitsee, Alapappila sanoo.

Annukka Alapappila rohkaisee ottamaan askelia päivässä aina, kun siihen on mahdollisuus.

Lopussa kiitos seisoo.

– Sen lisäksi, että liikunta alentaa verenpainetta ja kolesterolia sekä auttaa painonhallinnassa, se rentouttaa mieltä ja vähentää stressiä. Liikunta tuo nopeasti mukanaan eteenpäin kannustavia vaikutuksia. Väsymys vähenee, keskittyminen ja yleinen jaksaminen paranevat, unenlaatu kohenee ja sosiaaliset suhteet sujuvat joustavammin, Alapappila listaa.

– Mitä heikompi lähtötaso, sitä nopeammin liikunnan hyvät vaikutukset huomaa ja sitä palkitsevimmilta ne tuntuvat. Se on mahtava tunne, kun yhtäkkiä ei enää tarvitsekaan läähättää ylämäessä ja arki sujuu kepeämmin, Alapappila jatkaa esimerkein.

Nyt syksyllä Alapappila kannustaa ihmisiä luontoon, jossa stressiä lievittävä vaikutus korostuu.

– Luonto ruokkii kaikkia aisteja, jolloin arkiset huolet hellittävät. Ja mikä parasta, luonto on nyt täynnä Suomen omia superfoodeja, Alapappila rohkaisee.