Melatoniinia voi ottaa mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Tarua.

Melatoniinin tarkoitus on säädellä ihmisen luontaista vuorokausirytmiä, jonka vuoksi sitä ei suositella päivisin otettavaksi.  Melatoniinivalmiste kannattaa ottaa joka ilta samaan aikaan, noin tuntia ennen nukkumaanmenoa.  

Melatoniinivalmisteissa on eroa.

Totta.

Melatoniinia on saatavilla sekä itsehoitovalmisteina että reseptilääkkeinä. Itsehoitolääkkeet ovat nopeavaikutteisia ja vaikuttavat ensisijaisesti nukahtamisongelmiin. Reseptilääkkeenä on saatavilla myös pitkävaikutteista melatoniinia, mistä on apua silloin, kun haasteena on yöllinen heräily.

Melatoniinia myydään imeskeltävinä, nieltävinä ja suihkemaisina valmisteina. Joissain tutkimuksissa on todettu, että valmiste imeytyy paremmin suun limakalvoilta, jolloin imeskelytabletti tai suihke saattavat toimia nieltävää tablettia tehokkaammin.

Melatoniini sopii kaikille jatkuvaan käyttöön.

Tarua. 

Melatoniini sopii aikuisille tilapäiseen käyttöön. Jos uniongelmat kuitenkin jatkuvat pidempään, on syytä olla yhteydessä lääkäriin. Aina melatoniinista ei ole apua, jolloin unihäiriötä voidaan hoitaa muilla keinoin.

Melatoniini ei aiheuta riippuvuutta.

Totta ja tarua.

Melatoniini ei unilääkkeiden tavoin aiheuta fyysistä riippuvuutta, mutta pitkäkestoisesti käytettynä ihmiselle saattaa muodostua psyykkinen riippuvuus.

Melatoniinia voi saada myös ravinnosta.

Totta.

Melatoniinia on runsaasti muun muassa banaanissa, appelsiinissa, ananaksessa, riisissä, maississa, ohrassa, kaurassa sekä vehnässä.

Melatoniini ja alkoholi eivät sovi yhteen.

Totta.

Melatoniini ei kuitenkaan vahvista alkoholin vaikutusta, vaan päinvastoin. Alkoholi vähentää melatoniinin tuotantoa ja voi myöskin heikentää purkista otetun valmisteen tehoa.